Buenas tardes mi amigos!

 Taalla ollaan Espanjan auringon alla, eika ainakaan viela ole koti-ikava paassyt yllattamaan, painvastoin.

Suostuiskohan tyonantaja vuorotteluvapaan jalkeen etatyosoppariin...

 Viimeinen yo kotona oli rauhallinen , mita nyt 3-v Eetu kakkasi sankyynsa ja nain jarjesti vanhemmilleen oiset lakanasulkeiset.  Hyvin nukutun yon jalkeen kello soimassa seitsämältä. aamupala, viimeiset kamat kasaan ja matkaan... paitsi että samainen Eetu ehti järjestää vielä yhden jännitysnäytelmän:poika oli löytänyt metrin mittaisen rautalangan pätkänja sille oivan säilytyspaikan, nimittäin pistorasian. Emännän mennessä makuuhuoneeseen, oli toinen pää langasta jo löytänyt oikein kolon ja toinen pää hyvää vauhtia menossa omaansa. Kerran vielä pääsivät naapurimme nauttimaan vienoäänisestä lastenkoulutuksestamme:))

Matka lento-asemalle sujui kommelluksitta. Kentällä lähtöselvityksessä emäntä ihmetteli, mistä tulee lattialle verta.Tarkistimme lapset, ja kun kumpikin oli kunnossa, unohdimme koko asian. Vasta tiskillä huomasin, että myös passimme ja lentolippumme oli veressä. Olin onnistunut rikkomaan käteni, missä ja milloin, ei hajuakaan...

Nyt on sekin ihme nähty, että kone lähtee ajallaan ja henkilökunta on ystävällistä. Käytimme ensimmäistä kertaa Air Finlandin palveluita, muttemme taatusti viimeistä kertaa!! Itse lennolla ei tapahtunut mitään mielenkiintoista. Paitsi että... hukkasimme Mallan. Tyttö halusi aika-ajoin päästä seisoskelemaan jalkatilaan. Juttelimme niitä näitä emännän kanssa, ja kun käännyin nostamaan Mallaa takaisin syliini, en nähnyt kuin lenkkikenkäni. Paniikki on lievä sana kuvailemaan tunnetta, kun emännän kanssa tuijotimme vuoroin toisiamme vuoroin tyhjää jalkatilaa. En tiedä paljonko aikaa ehti kulua, kunnes kuulimme pari penkkiriviä edestämme kysymyksen: kenenkäs lapsi? Ehkä olisi syytä olla tarkempi, lennolla on näköjään helppo hukata lähes mitä tahansa

Loppumatka sujui kivasti, kone oli Alicantessa jopa etuajassa. Ei muuta kuin koneesta ulos, bussiin ja sillä terminaaliin. Ja terminaakin ovilla ah tuo niin tuttu tunne, paniikki... Tällä kertaa lapset olivat tallessa (ja emäntä) mutta lompakko ei. Nopea mietintä ja vastaus oli kyllä, sehän jäi koneen penkille.Ei muuta kuin perhe terminaalin ulko-oville odottamaan, äkkiäkö nyt yhden lompakon noudan muutaman sadan metrin päästä.Juoksin ohi Lufthansan koneen, ohitin SAS:n jetin, enää pari konetta ja sitten olisikin jo Air Finland ja lompakkoni...Iberian konetta ohittaessani sain seuraa parista miehestä. En ymmärtänyt aivan tarkalleen mitä nou iloiset uudet ystävävi yrittivät minulle kertoa, mutta sain sen käsityksen että nyt olisi juoksussa tauko paikallaan. Eikä aikaakaan kun paikalla oli käynnissä aito-Espanjalaiset fiestat!Ukkoa lappasi joka suunnasta luoksemme ja kaikki olivat pukeutuneet erilaisiin ja erivärisiin juhlapukuihin. Kaukaisemmat juhlijat saapuivat paikalle autoilla. Mitkään ylettömän rim¡emukkaat juhlat eivät olleet, päätellen siitä, kuinka paljon iso mieslauma karjui toisilleen. Juhlat olivat alkannet sen verran nopeasti, ettemme ehtineet esittäytyä toisillemme. Niinp´uudet ystäväni antoivat minulle nimen el Loco (pitää ostaa sanakirja ja tarkistaa mitä se tarkoittaa). Välillä juhlat siirtyivät sisätiloihin, jonne sain kyydityksen autolla, oikein takapenkillä! Espanjalaiset muuten osaavat olla kovaäänisiä sille päälle sattuessaan!!! Fiestat kestivät tunnin, jonka jälkeen sain kyydin Air Finlandin koneelle, jälleen takapenkillä, tottakai!!:) Loppu hyvin kaikki hyvin, lompakko jälleen tallessa. Ainoa asia, mikä koko episodissa on jälkeenpäinharmittanut, on se, että jalat olivat lennon jälkeen sen verran tukossa, etten saanut karistettua perässäjuoksijoita kintereiltäni.

Lompakko turvallisesti mukanani suuntasin hakemaan loppurevohkan sekämatkatavarat. Kamat mukanamme painelimme ulos asemalta katsomaan, vieläkö Elsamarin Sepolta tilattu kyytiuuteen kotiin odotti. Kyllä odotti, kuten myös pirun kiukkuinen toinen perhe, jotka myös olivat tilanneet kyydin Sepolta. Liekö syynä Sepon hyvin ilmastoitu auto vaiko allekirjoittaneen hauskat kevennykset matkaseurallemme tyyliin kai sentáän kahvilla älysitte käydä, oli matka kent¨ltä asunnolle vähintäánkin jäätävä!!

Asunnolle saavuttuamme tuli kaksi asiaa päälimmäseksi mieleen: meillä on omat lime- ja mandariinipuut, ja avaimia sen verran, ettei nippua voi laittaa löysien housujen taskuun jollei halua kulkea munat paljaana housut kintuissa.

Ihme ja kumma, tálläinen tapahtumaköyhäkin retkipäivä imi niin pahasti mehut, ettá asunnolla odottanut viinipullo sai jäädä odottamaan aikaa parempaa ja menimme nukkumaan koko sakki saman tien.

 Ensimmäinen aamu uudessa kodissa olikin sitten luku sinänsä: edellisillan toilailujen takia emme ehtineet käydä illalla kaupassa, joten aamupalan syöntiinkään ei juuri kulunut aikaa:)) ei muuta kuin vaatteet päälle ja etsimään lähintä mercodonaa. Toki itse sain nautittua aamupalan, sen eilisen viinipullon...

Tällä kertaa ei muuta, palataan asiaan myöhemmin nyt kun vihdoin viimein löysimme netin.

Ai niin... Markulle: kerro blogosta Marjalle, ja muillekin joilla on ylimääräistä aikaa tuhlattavaksi tyhjänlukemiseen. Juhanille: Toiset ovat palanneet Jenkeistä, toiset vasta aloittivat matkansa:)) Jussille: kännykkä on auki, soita kun olet maisemissa. kaikille: kommenttisivulle tiedot soumalaismenestyksestä Pekingissä ( muttei sanaakaan Tenkasesta!).