Viime päivät ovat kuluneet hiukan kuin sumussa, olemme vain mennä toohottaneet ja yrittäneet siinä sivussa sumplia enemmän ja vähemmän tärkeitä asioita . Aikuisten kiire ja paha mieli on vaikuttanut hiukkasen hämmentävästi lapsiinkin, jotka eivät ole oikein ymmärtäneet missä mennään, mutta huomanneet tietysti kuitenkin, että kaikki ympärillä puhuvat papasta jota ei näy missään ja aina kun papasta puhutaan itkee joku läheisistä . 

 Malla kertoo välillä kesken leikkinsä , että - Se pappa on siellä sairaalassa, mutta kyllä se siitä paranee ...   Kumpa näin olisikin, tosin  lääkärit kertovat meille aikuisille aivan muuta . Syvä tajuttomuus on jatkunut nyt jo kolmatta viikkoa ja puhekyvyn lopullinen menetys samoin kuin liikuntakyvyn on tässä vaiheessa varmaa , mikään muu ei sitten kai olekaan...

 Meidän poppoo on taas Turussa ja niin itsemme , kuin lastenkin takia pyrimme pyörittämään arkea mahdollisimman normaalisti ja saamaan ajatuksia taasen mukaviinkin asioihin .  Karin sairaus todellakin pysähdytti ja sai pintaan kaikenlaisia tunteita , mutta hyvin julmalla tavalla tuo myös havahdutti ajattelemaan , että me perheenä ja kaikki ihanat läheisemme, suku ja ystävät eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä ja meistä/teistä pitäisikin osata olla äärimmäisen kiitollinen, mutta ,mutta...ehkäpä tämän asian tässä ajan kanssa osaa "käyttöönottaa" enemmän tai vähemmän hyvin ihan käytännön elämisessäkin:D

  Eetulla oli tänään  terapiapäivä ja puhuimme taasen uudelleen tukiviittomien käyttöön otosta nyt kun päiväkotikin pian alkaa . Eetun puhe on vieraalle niin epäselvää, että päädyimme ottamaan "tukitoimiksi" puhekansion ja muutamia tukiviittomia. Me vanhemmat kun olemme kuitenkin noiden viittomien suhteen melko lailla "kädettömiä" lupasi terapeuttimme yrittää järjestää meille "kielettömille" viittisopettajan tänne kotiimme . Tunneille voi sitten osallistua myös isot siskot, kummit, ym. Eetun kanssa tekemisissä olevat läheiset ...  Pistäkääpä korvan taakse :D   Mukavaltahan tuo kuullosti ja toki olemme mukana kaikessa , josta vain eetulle on hyötyä, mutta itse emme noihin viittomiin oikein Eetun kohdalla usko , kun pojalle on tuottanut vaikeuksia oppia vilkuttamaan kunnolla niin miten sitten oppisi viittomia ... Tosin ajatuksen taustalla onkin se , että jollain konstilla pitäisi saada tuon meidän "konekiivääripuhujan" puhenopeutta hidastettua ja nuo tukiviittomat voisivat toimia siinä sopivina hidasteina ... Kaikkea kannattaa toki kokeilla... !!!!

  Aloittelemme nyt kokoamaan Eetulle päiväkotiin kuvakansiota , johon etusivuille tulee valokuvia hänen perheestään ja läheisistään . Kävimmekin kuvailemassa Alli mammaa ja Pentti pappaa tänään ja pitihän sitä minut ja Jarikin kuvata ... Jarista  tuli varsin hyvä "sohva kuva" , kaukosäätimineen päivineen ja minun  kohdalla sitten alkoivatkin  vaikeudet... Sadannenkaan otoksen jälkeen en suostu myöntämään, että nuo kaikki viisi leukaa muka oikeasti kuuluisivat minulle... Ehei, tuo kameran pirulainen vain jostain syystä tekee outoja varjostumia juuri minun kuviini ...:D

  Alennusmyynnitkin sitten alkoivat jo jokin aika sitten ja minä olen taas auttamattomasti myöhässä. Ajatuksenani oli hankkia Eetulle joitain tarhavaatteita nyt kun "halavalla sais", mutta taisin taasen myöhästyä... Tosin tänään löytyi molemmille natiaisille ihan kivan oloiset välikausihaalarit , eivät niin kovain laadukkaat, mutta hinta/laatusuhteeltaan oikein hyvät . Tarvitsemme haalareita vain muutamaan käyttökertaan , joten olisi järjetöntä ostaa mitään yli sadan eukan Reimatecejä , joten hienosti kelpaavat Eetulle ja Mallalle prismasta löytyneet 10 euron Cirafitkin:)

  Kotikuviakin pitäisi kansioon laittaa . Täytyy odotella, että hiukkasen vielä pimenee , ennen kuin "kehtaan" mennä pihalle tätä kaunista 60-70-luvun vaihteen elementtikompleksiamme kuvailemaan ...    Maalaiskodista löytyikin senverran monta kuvaa, että päädyin tekemään niistä kollaasin, jossa näkyy Eetulle tärkeitä asioita :D

  1245875727_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  Huomenna olen päättänyt heittää alakulon nurkkaan . Aamupäivällä tulee Eetun kummitustäti meille kahvittelemaan ja iltapäivälle olen kaavaillut Turku /shoppailu päivää . Mukuloiden kanssa voisi olla hauskaa leikkiä ihan turistia omassa rakkaassa kotikaupungissamme ja illalla voisi piipahtaa kuopus Läpsyn  uutta kotia katsastamassa ... Vapise Läpsy , äiti saapuu...:D