Tuli ja meni, puita kaatui, mutta varsinainen myräkkä perheessämme käynnistyi uudenvuodenaattona, kun isäni vaikkakin vakavasti jo kauan sairasteltuaan nukkui pois täysin odottamatta.

 Olen aina toitottanut isoille tytöilleni, varsinkin kun elämä joskus on ravistellut jattaa kovemmalla kädellä, että kirjoita paha mieli pois, koska kirjoittaminen on oikeasti terapeuttista , päätin nyt soveltaa tätä itseeni...

 Olen älyttömän onnellinen, että kaikenmoisista aiemmista koukeroista huolimatta olimme isän kanssa viimeiset kymmenen vuotta äärimmäisen läheiset ja sain aikuisiässä isästä tärkeän ja korvaamattoman ystävän itselleni ja perheelleni. Isän pois lähtö jätti suuren aukon elämäämme, sitä aukkoa ei paikkaa mikään, nyt on vain jatkettava eteenpäin ilman isää ja mietittävä, että isän kannalta näin oli kuitenkin paras!

 Isä oli varsinainen persoona ja aina ei meidänkään yhteiselo ollut yhtä auvoa, vaan välillä otimme yhteen niin, että vannoin mielessäni, että ikinä en ton kanssa enää puhu! Yhden tuollaisen varsin turhan riidan jälkeen (jossa kuitenkin isä taisi silläkertaa olla se enemmän "syyllinen" osapuoli) lähdin pihtipielet kolisten Paimiosta kotiini ja vannoin, että - nyt riitti..., isä karjui lähtiäisiksi, että parempi onkin, kun pysyt poissa, Tuskin olin kotiovea saanut auki, kun puhelin soi ja isä soitti ja kysyi: -tuleks hakemaan huomenna mansikoita, jos mää poimisin niitä sulle...Sana anteeksi oli meille molemmille liian vaikea, mutta tuo anteeksipyyntö oli kuitenkin huomattavasti vilpittömämpi, kuin moni merkityksetön, kevyesti lausuttu anteeksi konsanaan!

  Isä sairasti vaikeaa keuhkoahtaumatautia ja viimeiset viisi, kuusi vuotta hänen elämänsä oli aika helvetillistä tuon sairauden vuoksi. Puhuimme lukemattomia kertoja kuolemasta ja isä kertoi aina, että olisi varsin valmis jo lähtemään, eikä pelkää kuolemassa muuta, kuin sitä, että se tapahtuu tukehtumalla . Isä oli eutanasian kannattaja, mutta sanoi aina, että itse hän ei olisi kuitenkaan valmis päättämään päiviään vaan haluaa katsoa loppuun asti mitä tapahtuu.

 isä ei uskonut pappeihin, eikä palvonut temppeleitä, mutta oli hyvin kiinnostunut uskonnoista ja keskusteli näistä aina mielellään .

kaksi ja puoli vuotta sitten keväällä isä soitti minulle ja sanoi tehneensä "testamentin" ruumiistaan biolääketieteenlaitokselle ja kysyi huolehtisinko hänen kuolemansa jälkeen hänen tuhkastaan ja katsoisinko, että hän saa haluamansa muistotilaisuuden. Lupasin ja nyt on tullut sen lupauksen lunastamisen aika!

 Uudenvuodenaattona heräsin varsin myöhään. Olimme maalla, kuulin eteiseen puhelimen soiton ja jostakin syystä kiirehdin tupaan vastaamaan . Puhelu oli Jatalta ja hänen äänestään kuulin, että jotakin hyvin vakavaa on sattunut. Aluksi ajattelin, että pojille oli sattunut jotain ja sanoin vain:- en halua kuulla...jatta sanoi sen klassisen kliseen, - istu äiti ja kuuntele, pappa kuoli aamulla klo neljä. Itkin ja huusin, olin lähinnä hysteerinen, ei sen noin pitänyt mennä. Koko syksy on ollut yhtä pelkoa ja helvettiä, muttaei isän asiassa. juuri eilen sairaalasta oli sanottu äidille, että isä siirretään terveyskeskukseen sairaalasta toipumaan ja kivuista huolimatta ei mitään kummempaa ole...

 Tätini puhelinsoitto sai minut rauhoittumaan ja ajattelemaan asiaa järjellä, jos kuolemaa voi ikinä järjellä ajatella.Nyt isän asiat ovat hyvin, enää ei ole kipuja ja isä kuoli kauniisti nukkuessaan, eikä tukehtunut niinkuin aina pelkäsi!

 Uudenvuodenaattona hiukan ennen kahtatoista ammuin elämäni ensimmäisen raketin taivaalle isän muistolle ja eiköhän tuosta tämän jälkeen tule jokavuotinen tapa. Isä oli varsin värikäs persoona ja pienessä punsissa olessaan hänelle olisi maittaneet monet naurut "rajahtävästä lätöpäivästään" :D

Aamulla heräsin ennen perhettäni, käpyttelin huussiin ja muistan ajatelleeni, - anna nyt faija joku merkki, jos kaikki on hyvin , tämä kuullostaa tyhmältä, mutta hetken päästä yritti laulaa lintu varsin epävireisesti, mutta kuitenkin, eiköhän se ollut se merkki...:D

Maalta lähtö oli itselleni kova paikka.Monet tärkeät muistot ja tapahtumat täällä liittyvät isään ja täällä isä on ihan kaikessa läsnä. Muu perhe meni edeltä autoon ja minä jäin tuvan sohvalle istumaan, itkin ja jätin hyvästit isälle..

 Menin äidin luo. Jari ja muksut lähtivät kotiin ja minä jäin äidin luo kotiin. Äiti oli jotenkin niin pieni ja suojaton, aivan eksyksissä. Isä ja äiti olivat varsinaiset taistelevat Virtaset, mutta yhteistä eloa heillä oli takana jo 50-vuotta ja niin hullulta kuin se tuntuukin olivat kinat osittain heidän rakkauttaan toisiinsa, sillä kaikesta huolimatta kumpikaan ei ikinä olisi tosissaan suostunut toisestaan luopumaan ,,,tosin ei kinoistaankaa:D Meidän perhe on melkoisen sekopäistä, mutta niin sen kai kuuluu ollakkin...;D

 Aamulla lajittelimme isän lääkkeet säilytettäviin ja apteekkiin vietäviin. siinä isän huoneessa häärätessä kongretisoitui kuinka "hyvä" isän pois pääsy olikaan... Isä joka aina hääräsi hiukan kaikessa mukana, aktiivina politiikassa, pyöritti bingoa, kävi shakkikerhossa, matkusteli, kalasteli, marjasti oli nyt tuon muutaman neliön huoneen vanki. Kunto oli käynyt niin heikoksi, että vessaan kulkeminen yöaikaan oli liikaa, joten äiti hoivaili isälle aina öisin yöastiaa... Radio oli enää meidän lähisuvun käyntien lisäksi se ainut seuralainen , joka piti edes jotenkin elämän syrjässä kiinni.

 siinä huoneessa seistessäni näpräsin kännykkääni tuhannenen kerran ja funtsin minkälainen oli viimeinen puheluni isälle ja milloin isä soittikaan minulle viimeisen kerran ja tiekö se nyt varmasti kuinka älyttömän tärkeä ja rakas se oli mulle ja miksei sitä tullut sanottua useammin, mutta tätähän elämä on ... Ja uskon, että kyllä se isä tiesi!!!

 Veimme äidin kanssa isän lääkkeet apteekkiin ja se osottautui hiton vaikeaksi paikaksi. Isän inhalaattorit olivat kasvaneet osaksi isää jo niin monen vuoden ajan, että mietin paniikissa, ettei niitä voi pois antaa, kun millä isä sitten hengittää...

 Hautaustoimistolla asiointi sujui hyvin. Kävi ilmi, että omistaja oli isän tuttava, joka kertoi käyneensä isän kanssa monet periaatteelliset keskustelut ja isä oli kertonut myös hänelle toiveensa hautajaistensa suhteen, joten asia sujui helposti ja jätti minulle ja äidille hyvän ja positiivisen mielen. 

 Isä tuhkataan ja tuhkat viemme isän toivomuksesta maalle, isälle rakkaiden puiden katveeseen, kaksihaaraisen männyn juureen. Suomalaiskansalliseen tapaan muistotilaisuudessa tarjotaan kossusnapsut ja jätetään isän sanoja mukaellen kinat ja porut kotiin ja keskitytään muistelemaan yhteisiä vuosia ja juttuja jossa "muistitilaisuuden" vieraat ja isä ovat olleet osallisina:D

 Tämä kaikki tuntuu oikealta ja hyvältä. Myös tämän kirjoittaminen tuntui oikealta ja hyvältä. Isä on aina muistoissa mukana,tämän tekstin karttuessa itken, mutta samalla tajuan väistämättömän: Näin oli parempi, enää ei  ole kärsimystä !

 Nuku hyvin rakas isä, olit mulle tärkeämpi kuin ikinä osasin sanoa, nyt tuli aika sanoa hyvästit tai näkemiin! kiitos kaikesta! Rakkaudella tyttäresi!